Alejandro González Iñárritu, senkin meksikolainen kelmi. En osaa edes kirjoittaa miehen nimeä ilman copypastea, mutta nyt sekin pitäisi varmaan opetella.
Kävin juuri katsomassa Iñárritun uusimman, Birdmanin (2014, Episodin arvio) edullinen lippu röyhkeänä tekosyynä. Kovat odotukset kalvoivat mieltä suorasukaisista suosituksista huolimatta, koska miehen edelliset elokuvat olivat jo vajonneeet aivomuhkuroiden pölyisimpiin nurkkiin.
Koska tämä ei ole elokuva-arvostelu, en kyllästytä kertaamalla juonikuviota, hahmojen kemioita tai näyttelijöiden aiempia suorituksia. Ne löytyy Episodin arviosta paljon pätevämmin ja selkeämmin kuin itse osaisin asiat edes ilmaista.
Rumpujen soitto on todella hienoa touhua. Periaatteessa osaavan rumpalin katsominen ja kuunteleminen se vasta hienoa touhua onkin. Mutta minua ei jaksa niin kiinnostaa rutiinit eikä rudimentit. Niin paljon kuin Kai Hahtoa rumpalina arvostankin, odotan kauhulla Nightwishin tulevan albumin varmasti hyvin pitkästyttävää rumpuraitaa. Arvaamattomuus ja kaaos tuo rumpujen soittoon unohtumattoman elementin.
Birdman on freejazz-töräyttely parhaimmillaan.
En tajua jazzista juuri mitään ja arvostukseni maailman kovimpia jazz-rumpaleita kohtaan on etäisen kunnioittava. Silti, todella vapautunut freejazz-töräyttely rumpusetillä. Jumalauta se on hienoa kuunneltavaa! Viet itsesi ihan äärirajoille ja jotenkin silti onnistut pitämään koko universumin pienoismallin hallinnassasi. Se on hienoa. Birdman on freejazz-töräyttely parhaimmillaan. Se on huikea, se on kaoottinen ja se on koko ajan hallittavissa.
Monessa liemessä keitetty Emmanuel Lubezki tekee aivan upeaa työtä kuvaajana sekä leikkaajakaksikko Crise ja Mirrione oikeana ja vasempana kätenä tuovat koko kaaoksen iholle. Tämä kaikki jo sinällään on hyvin hämmästyttävää, mutta se freejazz-töräyttely, voi että.
Meksikolainen jazz-rumpali Antonio Sánchez on myös kelmi. Suorastaan ärsyttävän hyvä ja ihanan kaoottinen koputtelija. Kyseinen koputtelija toi minulle kokemuksen lopullisesti iholle. Pystyin elämään samassa tilassa noiden rytmien ja varsinkin rytmin irvikuvien kanssa silmät hämmästyksestä ammottavina tai tunnelmointiin suljettuina.
Olisi ihanaa analysoida tätä massiivista kaksituntista pidempään, mutta ammattikoulun tarjoamat viiden opintoviikon liimanhaistelukurssit eivät tehneet minusta erityisen analyyttistä henkilöä. Onneksi hienot ohjaajat tekevät näin hyviä elokuvia, joita voi analysoinnin ja halkomisen sijaan keskittyä tuntemaan.
Michael Keaton oli myös todella hyvä.
Art Director, rumpalityyppi, leffatyyppi, musatyyppi, pelityyppi, Episodin visunörtti.