Kun HBO vuonna 2011 julkaisi ensimmäisen kauden tuoreesta fantasiasaagastaan Game of Thronesista olin myyty ensimmäisestä jaksosta lähtien.
Jokainen jakso tuntui erityiseltä ensimmäisestä minuutista viimeiseen ja sitä huomasi yllättävänkin paljon odottavansa seuraavaa. Omat aiemmat kokemukset televisioon tehdyistä fantasiasarjoista lähinnä käsittivät Herculeksen ja Xenan 90-luvulta, jotka toimivat kyllä siinä iässä mutta en usko että niitä enää edes pystyisin katsomaan.
Myöskään elokuvapuolella en koskaan ole ollut mikään sen kummempi larppausmeiningin fani, Lord of the Rings -trilogiasta yksittäiset osat oli nähty vain kerran (Ensimmäinen isäni R-kioskilta VHS:llä vuokraamana(!) ja loput teatterissa). Nyt kuitenkin palikat tuntuivat olevan erityisen hyvin kohdallaan ja varmaan myös kuun vaiheet, koska tämä kolahti ja lujaa.
Laadukkaammat tittelit televisiosarjoissa harvemmin kestävät yli 12-13 jaksoa per kausi, joten tämä ensimmäinen oli nopeasti muutamassa kuukaudessa ahmittu pois. Jossain kohtaa sen jo saattoi unohtaakin kunnes alkoi televisiomaailmaa miettien poikkeuksellisen kova mainosrummutus tulevasta kakkoskaudesta ja taas mentiin. Tuntui että nyt paukkuja on pistetty vielä lisää ja homma pelitti entistä paremmin.
Nyt kuitenkin palikat tuntuivat olevan erityisen hyvin kohdallaan ja varmaan myös kuun vaiheet, koska tämä kolahti ja lujaa.
Kakkoskausi päättyi sen sortin cliffhangeriin, että kolmoskauden odotus tuntui lähes pyhiinvaellukselta ihmiselle, joka kuitenkin viihdemuotona arvotti televisiosarjat vasta neljänneksi niin sanotusta "Big Fourista", jotka itselleni on elokuvat, musiikki, pelit ja televisiosarjat.
Kun kolmas kausi viimein alkoi pyöriä tunsin yllättävän pian muutoksen innostukseni asteessa.
Aloin miettiä sarjan toimivuutta jopa kesken jaksojen.
Eihän tämä nyt oikeasti ihan niin kova olekaan? Oliko edelliset kaudet tätä samaa tasoa joita muistot vaan kultaa normaalia tiheämpään vauhtiin?
Sarjan fanitus kuitenkin alkoi globaalisti olla jo sitä tasoa, että yleinen pöhinä oli helppo tarkistaa netistä ja en ollut todellakaan yksin mietteineni, joskin en välttämättä enemmistössäkään.
Kauden päätyttyä huomasin sarjan olevan suuristakin käänteistä huolimatta aika pitkälti samoissa asetelmissa kuin kakkoskaudenkin jälkeen. Tämä tuotti melkoisen pettymyksen ja aloin huomattavasti kriittisemmäksi HBO:n tulevia ohjelmia kohtaan.
True Blood? Nääh, vampyyrit ei kiinnosta. Boardwalk Empire? Tuntuu menettävän teränsä kausi kaudelta. The Newsroom? Varmasti ihan kiva, mutta ei jaksa testata. Girls? Ei inspiroi yhtään. Looking? Ilmeisesti miespuolinen Girls, ei inspiroi. Ja tuossa vain otantaa.
Kuin tyhjästä paikalle saapuu Woody Harrelsonin ja Matthew McConaugheyn tähdittämä rikosdraama, jota kollega yhden jakson perusteella kuvailee erikoisen tarttuvaksi rikossarjaksi.
Sain töistä kolme keskeneräistä jaksoa sisältävän promolevyn ja ahmin työviikonloppuna töiden ohessa kaikki kolme jaksoa melkein putkeen pimeässä huoneessa videotykiltä fiilistellen. Edes erittäin haastavan kuuloinen eteläinen amerikanenglanti, erittäin korkealentoinen dialogi ja promon lievä keskeneräisyys eivät onnistuneet minua karkottamaan tuon True Detectiven ääreltä.
Kun ohjelma sitten lopulta alkoi viikottain näkyä myös HBO Nordicissa, katsoin nuo kolme ensimmäistä jaksoa uudelleen tekstitysten ja lopullisen leikkauksen & visuaalien kera ja tajusin, että kyseessä on parasta televisioviihdettä todella moniin vuosiin.
Tarinan kiehtova ja mystinen maailma sai minut jopa palaamaan tauon jälkeen kirjallisuuden pariin kun yhtäkkiä tuli taas tarve nähdä tätä maailmaa auki eri tavoin. Television parissa vielä köyhähköillä ansioilla työskentelevä Nic Pizzolatto teki niin ison reiän tiedonhaluisiin aivoihini, että sen täyttämiseen kuluu vuosia.
Edes erittäin haastavan kuuloinen eteläinen amerikanenglanti, erittäin korkealentoinen dialogi ja promon lievä keskeneräisyys eivät onnistuneet minua karkottamaan tuon True Detectiven ääreltä.
Kahdeksan uskomattoman upean jakson jälkeen oli aika palata arkeen. Tuttu ja turvallinen Game of Thronesin neljännen kauden odottelu alkakoon. Vaan ei se alkanutkaan. Kirjoitushetkellä kauteen on enää muutama hassu päivä ja ainut ajatus mitä siitä olen saanut päähän puristettua on "Ihan kiva, pitää kyllä katsoa sitten kun ensimmäinen jakso on saatavilla."
Silmäkarkkia on varmasti edelleen luvassa jännistä juonenkäänteistä puhumattakaan ja eiköhän tälläkin kaudella teurasteta kaikki oleelliset henkilöt kuten sarjassa on totuttu näkemään, mutta ei tuo silti ole True Detective, jonka herättämästä tiedonhimosta saan edelleen nauttia kuukausi viimeisen jakson jälkeen.
Jätän tämän vain tähän ja menen pois.
All hail the Yellow King! All Fear Carcosa!
Teksti on julkaistu myös Episodin verkkosivuilla.
Art Director, rumpalityyppi, leffatyyppi, musatyyppi, pelityyppi, Episodin visunörtti.